NAISET KAIVOLLA -illan opetus tiistaina 4.4. nousee kolmesta tarinasta, kolmen naisen kohtalosta, jotka Raamattu kertoo. Illan puhujavieras Marjut Lindholm-Holopainen haluaa valitsemiensa tarinoiden kautta avata kuulijansa – eri ikäiset naiset – näkemään, ettei Jumalan työ ja Jumalan johdatus ihmisen elämässä ole suinkaan riippuvainen hänen lähtökohdistaan.

– Olen itsekin omassa elämässäni kokenut, kuinka Jumala mahdottomuuksien keskeltä rohkaisee ja nostaa meitä näkemään Hänen mahdollisuutensa meidän elämässämme, Marjut kertoo.
– Itseäni on puhutellut valtavasti se, kuinka Jumala elämän repaleisuuden keskeltä kutsuu, puhdistaa ja eheyttää meitä omaan käyttöönsä.

Marjutin oma polku evankeliumin julistajaksi ei suinkaan ole ollut mikään itsestäänselvyys. Lapsuuden taustalta ei löydy uskovaista perhettä eikä sukua. Jumala kutsui aikuisuuteen ehtineen ja perheen perustaneen naisen antaen tälle yllättäen kutsun palvelutyöhön.
– Siksi olen alusta asti kokenut, että haluan olla rohkaisemassa muitakin uskaltamaan: Nouse, ole kirkas!

Tiistai-ilta on jatkoa helluntaiseurkaunnan NAISET KAIVOLLA -illoille, jotka ovat avoimia kaiken ikäisille naisille. Illan musiikista vastaa tällä kertaa Annika Pehkonen.