Kuopion helluntaiseurakunta

Kuopion Helluntai­seurakunta
Vuorikatu 29
70100 KUOPIO

Toimisto palvelee ti-ke klo 9-13
Puh: 050 373 3543
S-posti: toimisto (at) eelim.net

Tapani Suonto – oman tiensä kulkija

Vuosikymmenet sitten pääkaupunkiseudulla alkanut Perjantai Kristukselle -toiminta tunnetaan nykyään nimellä One Way Mission. Työn perustaja Tapani Suonto vierailee Kuopiossa 14.-15.10.

Tapani Suonto_pieni– Perjantai Kristukselle nimen muuttaminen One Way Missioniksi tuli ajankohtaiseksi, kun evankelioimis- ja avustustyömme laajeni yhä enemmän myös ulkomaille, kertoo toiminnan perustaja ja puuhamies Tapani Suonto.
Suonto on tullut uskoon 1970 -luvun alussa.
– Olin nuorena pari vuotta mukana Munkkivuoren luterilaisen seurakunnan toiminnassa avustamassa. Armeijan käytyäni siirryin silloisiin Lähetysnuoriin (YWAM), joiden työyhteydessä toiminkin sitten kaikkiaan seitsemän vuotta.
– Perjantai Kristukselle -työstä alkoi vyöry, joka jatkuu ja tuntuu edelleen kasvavan.
Tapani Suonto on jättänyt One Way Missionin johtovastuut, mutta jatkaa yhä järjestössä opettajana ja julistajana.
– Jossakin vaiheessa toiminta Helsingin ytimessä keräsi niin paljon väkeä, että katsoimme tarpeelliseksi järjestäytyä seurakunnaksi.
Uutta seurakuntaa ei perustettu kapinamielellä, eikä Suonto lähtenyt entisestä kotiseurakunnastaan raamit kaulassa. Eihän kukaan karkaa lähetystyöhönkään sen vuoksi, että kotona olisi vaikea olla.
– Totesin kiitospuheessani Espoon helluntaiseurakunnassa sen, kuinka hyvä on lähteä jatkamaan siitä, mihin kutsumus oli siihen mennessä kuljettanut. Oli kuunneltava johdatusta. Työn hedelmät puhuvat sitten puolestaan ja viimeistään ne paljastavat tekemisten todelliset vaikutteet.

Jumala on terve!

Tapani Suonnon viimeaikaiset kannanotot mediassa aikamme kristillisissä piireissä vaikuttavista virtauksista, ovat herättäneet monenmoisia tulkintoja ja tunteita. Miehen puheilla on kuitenkin vankka taustansa.
– Kohtasin nuorena uskovana melkoisen määrän mielenkiintoisia painotuksia ja korostuksia, joita erilaiset julistajat toivat tullessaan. Kokeilinpa itsekin hetken aikaa puhua niin sanottua menestyksen teologiaa, kunnes Jumala kysyi sydämeltäni: Oletko, Tapani, aivan varma?
– Joskus minulle vakuutettiin, että kaikkien minun omien ongelmieni takana oli minussa vaikuttava henkivalta.
Vaikka Suonto jaksaa tänään hymähtää muistoilleen, olivat väärän opetuksen mukanaan tuomat pelot aikoinaan liiankin todellisia.
– Tiedän henkilökohtaisesti miltä tuntuu elää siinä hirvittävässä pimeydessä, jonka väärä opetus tuo tullessaan.
Oman kokemansa lisäksi Suonto on pääkaupunkiseudulla toimiessaan nähnyt koko hengellisen opetuksen kirjon ja sen, millaista hedelmää erilaiset opetukset tuottavat. Helsingin ydinkeskustassa One Way Missionin työn piiriin on ajautunut monta sielultaan repaleista, jotka ovat noilla alueilla kokeneet lähes kaiken mahdollisen.
– Itselleni oli ratkaisevan tärkeää oivaltaa, että Raamatun Jumala on terve. Hänen evankeliuminsa parantaa. Hänen läsnäolonsa tuo terveyttä. Sellainen, mikä on sairasta ja sairastuttaa, ja saa aikaan ahdistusta ja pahaa oloa, ei voi olla Jumalasta.
Omien kommenttiensa vuoksi monien maalitauluksi joutunut Suonto ei kuvia kumartele.
– Se, että me vaikenemme ja jätämme ihmiset oman onnensa nojaan, ei ole rakkautta.
Kuopiossa 14.-15.10. viikonloppuna Tapani Suonto tulee jakamaan kokemuksiaan siitä, mitä on olla kristittynä Jumalan käytössä ja välttää turhat karikot? Miten elämämme voi kantaa hyvää hedelmää? Tilaisuudet ovat tarkoitettu kaikille niille kristityille, jotka haluavat kasvaa uskossaan ja kutsumuksessaan.

SUONNON TILAISUUDET KUOPIOSSA
Lauantaina 14.10. klo 13, 15 ja 19
Sunnuntaina klo 11