UNKARISSA TALVEN KESKELLÄ

Unkarissa on taas talvi vuonna 2022. Mitä se käytännössä merkitsee? Miten se elämäämme sivuaa? Olemme viime viikon kärvistelleet asunnossamme kylmenevän patterin johdosta.

MAKUUHUONEEMME MUUTENKIN vanhat ikkunat halkeilevine karmeineen ovat tuoneet viiman sisään niin, että villasukat ovat olleet nukkumaan mennessäkin jalassa. Talonmiehen tehtäviä vuosikaudet hoitanut alakerran mies  on käynyt useaan otteeseen ilmaamassa pattereitamme. Epäilemme, että hän on käynyt itse muuttamassa, säätöjä keskuslämmityshuoneessa. Omistajalle soitto on auttanut. Kauneusalalla toimiva ystävällinen seinänaapurimme kertoi siirtyneensä nukkumaan lähelle keittiötä, kun muissa huoneissa oli kylmää.

ystävät

Körösszakálin ryhmäläisiä

Viikolla menimme kylätalolle ja kylmähenkäys tuli vastaan. Saimme kuulla kuinka aamulla oli talossa +16 astetta. Soitto Mission huoltomiehelle ja pikkuhiljaa voi ottaa takin pois päältä. Sama kuitenkin toistui neljänä aamuna vaikka korjausoperaatio oli tehty.

SEURAKUNNAT OVAT voineet toimia korona aikana kutakuinkin normaalisti tosin isommissa seurakunnissa kokouksia on pidetty sunnuntaisin kaksi kokousta ja näin pienempi väkimäärä kerralla on saanut tulla kokouksiin. Julkisissa sisätiloissa on kyllä maskipakko. Lauantaina oli illalla kokous tunnin ajomatkan päässä vanhassa kirkkorakennuksessa, sakastin puolelle. Kapeat vanhat penkit, asettelimme styroksia allemme istuessa ja kaminaan laitettiin puita, jotta hetken aikaa se lämmitti vierellä istujia. Puita tuli laitettua useampia kertoja tunnin aikana. Kuitenkin saimme kirkossa olla yhdessä ja rakentua yhteisestä uskosta.

SUNNUNTAINA LÄKSIMME Elekiin kokoukseen (n. tunti autolla) ja autoja oli pihalla mukavasti. Sisään päästyämme huomasimme ongelman. Kylmä rukoushuone, kaasulämmitin oli tehnyt topin. Hetken aikaa mietittyämme totesimme kokouksen päättyneeksi ja toivomme näkevämme tulevana sunnuntaina paremmalla menestyksellä lämmön suhteen.

Lämmitys on harvoin Suomessa ongelmana. Sitä oppii kiittämään täällä lämmöstäkin, tosin kesällä sitä on aivan riittävästi.

Mezöbererny

Mezöberényn kirkkoa on alettu rakentaa.

MEZÖBERÉNYN  (ns. ’Delhin’ -romanikorttelin) kirkon rakentajan kanssa on allekirjoitettu sopimus, työt ovat myös alkaneet tällä viikolla, tuossa yksi kuva työmaasta. Ensimmäisen vaiheen suunnitelman mukaan rakennus on katon alla toukokuun loppuun mennessä. Tämä on suuri kiitosaihe. Vielä puuttuu rakennuksen rahoituksesta forintteja, kustannusarviosta noin puolet eli n. 60 000 euroa. Lahjoituksia kirkkoa varten on tullut Unkarista ja muista maista ja eritoten Suomesta, kiitokset lahjoittajille.

Holokaustin muistotilaisuus

Holokaustin muistojuhlan puhujina (27.1.) oli kaupungin edustaja sekä romanijärjestön edustaja

ROMANIMISSIOLLA oli torstaina 27.1 Holokaustin muistojuhla, leireille joutui paljon myös romaneita. Olemme saaneet tutustua romanijuutalaisiin, jotka kokevat olevansa romaneja. Olemme kuulleet juutalaisen nimen vaihtamisesta unkarilaiseksi. Yksi lähin työtoverimme on juutalaista syntyperää ja häneltä olemme saaneet kuulla Bekesin läänin juutalaisten historiasta enemmän. Onko työmme laajentunut nyt myös juutalaisten pariin?

OLEMME SAANEET olla auttamassa myös erästä nuorta uskovaa romanipoikaa. Huomasimme ettei hänellä ollut puhelinta, joten annoimme hänelle kännykän (vanha). Olisittepa nähneet sen kiitollisuuden. Hän soitteli työpaikkoihin kylätalolta ja nyt hän on saanut töitä. Työpäivän jälkeenkin hän haluaa tulla kylätalolle juttelemaan.

Rukousaiheita:
– Rukoilemme, että Jumala voisi puhutella Delhin asukkaita jo tämän rakennusprojektin aikana
– Kesällä on tulossa Suomesta aktioryhmiä tänne muistetaan niitä
– Evankeliointi kampanjat eri puolilla Unkaria (romani lähiöt)
– Muistetaan kesän lastenleirejä niitä on useita

Terveisin

Aarne ja Pirjo-Riitta Törmänen